
Miekkalan historia alkaa vuodesta 1713, jolloin Miekkalan
tila on perustettu Ranualle. Tiedot Miekkalasta ovat peräisin
Upsalan rekisteristä Ruotsinvallan aikaan. Päärakennus
on rakennettu 1750 jälkeen.
Tila on saanut nimensä Miekka Riston mukaan,joka
oli Ruotsin kuninkaan joukoissa miekkamies ja Miekkalan
isäntä. 20. kesäkuuta 1980 emäntä Sirkka-Liisa Raatikainen
matkusti perheineenRanualle huutokauppaan, jossa Miekkala
myytiin 3600 markalla, jonka jäkeen he merkitsivät hirret ja
kuljettivat ne Lappeenrantaan, johonka he perustivat uuden
Miekkalan, jonka yläkerrassa he asuvat ja alakerrassa on
tilausravintola. Ensimmäiset pidot on juhlittu Miekkalassa
marraskuun 10. päivä 1985, josta lähtien toiminta on jatkunut
juhlien ja perinneruuan merkeissä tähän päivään asti .
16.02.2003 tehty sukupolven vaihdos
Isäntänä ja Emäntänä Petri ja Nina Frigård.